ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

AUDIO (mp3): Musapaja sessiot

Talvi 2006 oli yksi leudoimmista kohdalleni tulleista talvista. Luontoäitimme oli kuitenkin ottannut olettettua ilmastonlämpenemistä kurkusta kiinni, ja joulukuun alkuun oli saatu hieman lunta sekä kunnon pakkanen. Tämä kappale on taltioitu musapajan lämpöisissä sisätiloissa tuon kipeän raikkaan sään paukkuessa ulkona. Sessioiden tarkoituksena oli demota kappaleita, joista voitaisiin valita toimivimmat kaksi tai kolme tulevalle promolle. Aikaa sessioille oli varattu vain reilun päivän verran, joten metodina oli selkeä poikki ja pinoon periaate. Simo taltioi, miksasi, ja masteroi kaiken meidän valvovien, vaativien ja tietämättömien silmiemme alaisuudessa.

3X1=3 (.mp3)

Tämä yksilö ei selviytynyt "jatkoon" promo -cd:lle. Syy karsiutumiseen ei ole suinkaan kappaleen huonous. En valehtele paljoa jos väitän, että orkesterimme mielestä juuri tämä kappale on sitä missä Death Rockstar Society parhaimillaan. Siksi olemme tulleet siihen päätökseen, että on oikeutettua jakaa tämä pikaisesti taltioitu lapsemme sinun kanssasi. Ole hyvä ja kokeile, mutta pidä mielessäsi, että kyseessä ei ole helposti normiin asettuva sopeutuja vaan sulkeutunut, mutta hyväntahtoinen ongelmanuori.

-p