ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

KIRJOITUKSIA: Tuusulan studiolla joskus maaliskuussa...

Makaan sängylläni ja tunnen lievää levottomuutta. Kevätaurinko saa aikaan aina tämän saman pirullisen rauhattomuuden tunteen sekä tuon iänikuisen ainaisen kysymyksen siitä, että mitä tällä niin sanotulla elämällään tulisi tehdä? Olen tavallisesti väistänyt tämän kysymyksen ja kadottanut itseni kesäiseen humalatilaan, josta olen herännyt vasta syksyisin, jolloin on taas paljon helpompaa. Mietin salaa, että lähtisinkö helskinkiin jo tänään.

Otan yhteyttä ihmiseen, jonka seurauksena oloni muuttuu hölmoksi sekä typeryksesi. Tämän jälkeen tulee outo mielentila, joka muistuttaa pelottavalla tavalla kolme vuotta sitten ollutta olotilaani. Rauhattomuuteni on nyt käsinkosketeltavissa ja tämä johtaa tietenkin siihen, että löydänkin itseni junasta, joka suuntaa kohti pääkaupunkia. Olen kaiken tämän seurauksena pakotettu toteamaan, että kevät ja se vittumainen paniikin tunne ovat täällä taas. Päätän olla parhaani mukaan erossa päihteistä.

Herään Teemun kämpiltä ja mietin, että miten kivaa se voi ollakkaan, kun saa nukkua suhteellisen pienellä sohvalla vierekkäin jonkun sellaisen kanssa, joka pitää sinua jonkun asteisessa otteessaan vaik'et itse yksinkertaisesti voi antautua tunteellesi. Päätän tiskata ennen kuin Teemu tulee kotiinsa. Hän oli yökylässä ystävättärensä luona ja antoi ystävällisesti yksiönsä minun väkivaltaiseen ja vaativaan huostaani.

Tämän reissun tarkoituksena on taltioida laulut. Se aiheuttaakin minussa pientä hämmästystä. Tajuan yllättäen, että tässä touhussa on nyt tultu siihen pisteeseen, että minun täytyy vihdoinkin tehdä jotain konkreettista. Aijemilla reissuilla näitten nauhoitusten tiimoilta minun ei ole tarvinnut kyetä muuhun kuin vittuiluun, kuskin tehtäviin, humaltumiseen sekä henkiseen ahdistumiseen.

Tänään emme vielä varsinaisesti laulaa mitään. Käymme ainoastaan laittamassa tuusulassa sijaitsevan studion lauluvalmiuteen ja kokeillemme hieman soundeja. Emme kuitenkaan poista nauhoitettuja raitoja ennen tuusulasta lähtöämme.

Ilalla Teemu menee pelaamaan tennistä ja minä jään katselemaan tietokoneelta elokuvaa, joka kertoo mestaajasta. Väsyttää ja on koti-ikävä. En haluaisi olla täällä.

Heräämme aamupäivästä virkeinä ja otamme tuusulaan lähdön kanssa rauhallisesti. Lauluihin on varattu hyvin aikaa ja panikoimiseen tai itsensä loppuun ajamiseen ei ole tarvetta. Pannukahvi on ihan pirun hyvää.

Teemu on päättänyt, että lauluja tehtäisiin aina enintään kolme tuntia, jonka jälkeen pidettäisiin pitkä tauko. Aluksi hieman epäilen tätä metodia, mutta pian alan ymmärtää mikä tuon ajatuksen takana on. Tila jossa me työskentelemme on kuin onkin vähintäänkin epämiellyttävä. Varsinkin tarkaamon puolella keskittymiskyky herpaantuu todella nopeasti. Pahimmassa tapauksessa monitoreissa matelevat raitamadot muuttuvat merkityksettömiksi ja asioilta katoaa pohja. Tällöin ei ole mielekästä tehdä mitään vaan on parempi lopettaa. Tauoilla siis olisi tarkoitus ylläpitää vireyttä ja samalla myös "laatua".

Tuusulassa päästää suoraan asiaan ja laulukin tuntuu kulkevan suhteellisen hyvin. Tapahtuu jopa niin kummalinen tilanne, että päätämme säilyttää eilisiä "demoraitoja", koska niiden uusimiseen ei yksinkertaisesti vain ole tarvetta. Välillä on suorastaan vapautunut olo. Niinhän se sitten kait on, että treenaaminen kannattaa kuin kannattaakin.

Matti saapuu illalla tikkurilan juna-asemalle ja ilmassa on jälleen näkemisen riemua. Tuusula, studio, Matti, Teemu, minä, laina-autot, huoltoasemat ja sixpac luovat illuusion siitä, kuin edellinen reissu ei olisi koskaan päättynytkään. Studiolla laulatamme Mattia ja toteamme, että hän ei kuullosta enää jollekkin pojan klopille vaan oikealle jakkihirvelle, joka kiimassa. Homma toimii siis varsin mallikkaasti.

Keskiyön lähestyessa sekä kaljojen loppuessa Matti huuttaa päästä kallioon baariin, ja me pistämme äänijänteet pussiin tältä päivältä.

Aamulla mietin, että miten kivaa se voi ollakkaan, kun saa nukkua suhteellisen pienellä sohvalla vierekkäin jonkun sellaisen kanssa, joka pitää sinua jonkun asteisessa otteessaan vaik'et itse yksinkertaisesti voi antautua tunteellesi.

Olen halaillut koko yön Matin jalkoja ja herännyt yhteensä kaksitoista sataa vitun kertaa napakkaan potkuun, joka on ollut onnistuneesti kohdistettuna minun naamaani. Ei auta valittaa, koska jotkut asuvat kaduilla ilman ystävää.

Matti selviytyy lopuista lauluosuuksistaan mallikaasti ja hän pääsee tämän johdosta kotiin jo tänään. Teemu ja minä joudumme jäämään vastoin tahtoamme tilanteeseen vielä yhdeksi päiväksi tekemään huutoja, stemmoja ja kaikkea siltä väliltä. Tämän harmillisen tilanteen lisäksi minulla on heräännyt vakava epäilys erään nauhoitetun kappaleen toimivuudesta.

Tällä kertaa menemme yöksi ystäviemme luo ja jätämme Teemun kämpän oman onnensa nojaan.

Aamulla (lue puolelta päivin) studiolla huomaamme, että homma alkaa tökkimään. Ei huvittaisi millään. Kappale, jota epäilin toimivuutensa puolesta osoittautuu sudeksi. Sitä ei saada kulkemaan sitten millään. Paska tekele. Hyi vittu.

Illala huomaan, että Teemun katseessa on sitä saamaa, mitä viime kerrakin kun hän ei enää ole tilanteen tai itsensä herra. Päätämme soittaa paikalle Mysticon, tuon tarunhohtoisen laulajan, joka pääsi karkuun 1900-luvun alkupuolella toimineen neuvosto fysiologi Pavlovin kennelistä. Taltiomme kappaleeseen pari raitaa ulvomista, murinaa sekä örinää jonka, jälkeen luovutamme ja toteamme tekeleen olevan "menetetty". Päätämme pistää pillit pussiin, halata toisiamme ja hukuttautua läheiseen järveen.

Ajattelen, että olisipa kiva päästä jo tänään kotiin, mutta kun junia ei yksinkertaisesti enää mene, niin se ei ole yksinkertaisesti enää mahdollista. Jos kelloja ei olisi siiretty viime yönä tunnilla taakse päin kesä-aikaan, niin tilanne olisi ehkä toinen. Aaaah...

vittu... puh. Kevät. jee. Aurinko. huhuu.

Onneksi nyt on sitten valoisaa niin saatanan iso osa päivästä, että ihan itkettää. Kukat, ruohikot, linnut, narkit, pulit, hymyilevät kesäihmiset, ahdistavat faceissaajat, paskat katusoittajat, aurinkolasit, pikkutakit ja ruumiit paljastuvat lumikinosten alta tehden elämästä taas elämisen arvoisen.

Rauhaa.

-p

KUVIA: