ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

KIRJOITUKSIA: Studiopäiväkirja / Musapajan studio

Tämä teksti kertoo siitä, kun DRS menee studioon. Tämä teksti ei kerro syytä, ei syytä ketään, ei kysy, eikä vastaa kysymyksiin. Tämä teksti on vain sitä varten, että teitä muka kiinnostaa. Ei kestä kiittää.

Lauantai 11.11

Tämä oli siis alkuperäinen suunnitelma:
Lauantaina viedään kamat studiolle klo 13.00. No, niin teimme. Tässä vaiheessa huomasimme jälleen, kuinka paljon roudaus poikia kiinnostaa. Paikalla oli noin 30% rakkaista soittoystävistä. No, se siitä, siihen on jo totuttu, ja onneksi apunamme oli ystävämme, näiden sessioiden äänittäjä/miksaaja Simo.

Suunnitelmana oli siis roudata kamat, enempää ei pitänyt tänään tehdä. No, suunnitelmiin tuli muutos. Pojat laittoivat soittovehkeet kasaan ja alkoivat etsiä soundia. No, siinähän se lauantai-ilta vierähtikin, mutta ei turhaan. Hyvä pojat.

Sunnuntai 12.11
Aamun valjetessa kauniiseen sunnuntaiseen isänpäivään ja päästessäni ihanaiseen pieneläinsuojan musapajan studioon, oli näky aivan silmiä hivelevä ja tuoksukin sen mukainen. Nimittäin kahvi. Siellä se odotti, täysi pannu mustaa kultaa. Toinen asia mihin kahvihöyryn haihtuessa kiinnitti huomion oli Patikka. Hänelläkin oli suunnitelma lauantaina. Vetää perseet ja silti selvitä aamuyhdeksään studiolle. Hyvinhän selvisi, oli Simon jälkeen ensimmäisenä paikalla, ehkä selvinpäin, ehkä humalassa vieläkin, mutta ainakin krapulassa ja väsyneenä.

Alkulöpinät löpistiin, unihiekat karistettiin ja päästiin asiaan. Aluksi hieman viriteltiin soittimia. Se on meille tuttua. Me tykkäämme virittää soittimia. Soittimien virittäminen on hauskaa puuhaa. Siihen menee aikaa, paljon aikaa. Mutta ei turhaan, ei aivan turhaan. Paitsi, kun väärinymmärrysten vallitessa soittimet viritetään Bb-vireeseen, vaikka tarkoitus oli virittää H-vireeseen. Tämäkin on tuttua meille. Siis väärään ääneen virittäminen. Edellisissä sessioissa oli ihan sama juttu, vaikkakin eri syistä johtuen. No, näillä mennään.

Lisää kahvia, tuota jumalten ja pummien mustaa kultaa, ja eikun menoksi. Ja tässä vaiheessa on tarkennettava, että kyseessähän on siis ns. demon demo-nauhoitukset. Eli tarkoituksena on kuulostella sitä, mitkä biisit toimivat levyllä ja miten mikäkin soitin kannattaa nauhoittaa. Ja parhaat pari biisiä sitten nauhoitetaan huolella uudelleen joulukuun alussa Helsingissä. Nyt tarkoitus oli nauhoittaa neljä biisiä, mutta suunnitelmiin tuli muutos ja nauhoitimme kuusi. Pohjat syntyi ihan helvetin helposti. Soitimme rummut, kitaran, basson ja kakkosbasson yhdellä kertaa. Päälle istutettiin perkat, kattilat, pasuunat, särökitarat ja -bassot sekä laulut. Kyllähän siihen sitä aikaa saatiin sitten menemään. Ensinnäkin meidän kielisoittajien Bb-vire aiheutti ongelmia pasuunalle, jota oli ihan vitun hankala soittaa siihen vireeseen. No, ei se mitään, sattuuhan sitä... Välillä käytiin paikallisessa pikaruokapaikassa syömässä paikallista pikaruokaa. Hyi meitä.

Sunnuntai alkoi vaihtua jo maanantaiksi, kun biisit oli lauluja lukuunottamatta kuosissa. Eipähän siinä, Petteri P. ja Matti V. lauleskelivat noin kahteen asti ja laulamatta jäi vain kaksi biisiä. Siitä hyvästä, että olitiin studiolla 16 tuntia, langetettiin meille rangaistus. Studion "pomo" oli sitä mieltä, että päivä kestää 8 tuntia ja Petteri P. sitä mieltä, että se kestää 24 tuntia. Kumpi lie oikeassa, mutta kompromissi oli se, että....

Perjantai 17.11
..päästiin laulamaan muutamaksi tunniksi loput biisit valmiiksi, ja maksettiin kahdesta "päivästä". Joten kaikki olivat tyytyväisiä, studio sai rahansa ja me biisimme. Kuusi kovaa kappaletta saatiin purkkiin ja nyt alkaa pähkäily siitä, mitkä nauhoitetaan uudelleen. Valinta tulee olemaan vaikea, koska kuudesta timantista on vaikea valita parasta.

Kokemuksena studioseikkailu oli meille hyväksi. Olemme nyt kasvaneet muusikkoina ja ihmisinä. Osa meistä kuitenkin menetti järkensä ja haavoja parannellaan vielä jokunen tovi viinalla ja huumeilla. Maistiaisina ja kylkiäisinä seikkailustamme tarjoamme teille, rakkaat ystävät ja vihamiehet, parhaita ja paskimpia paloja kuvien ja audioformaattien muodossa.
Ei kestä kiittää.

-O&Co-
 

KUVIA:


Lisää kuvia >>