ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

KIRJOITUKSIA: Syksyn sävel...

Syksy on tuonut värikirjon arkeemme vieden samalla kesän ja palan nuoruuttamme mennessään... Onko ihminen vanhetessaan kykenevä omaksumaan uusia ajattelu- ja toimintamalleja? Voi vittu. Tästä taitaa tulla aikas subjektiivinen teksti... Pahoittelen etukäteen.

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että asioiden selkiintyessä asiat muuttuvat kaukaisemmiksi niiden lopullisesta ratkaisemisesta? Koetan kait sanoa, että asioiden selkiintyminen on sitä, että asioiden kanssa tullaan toimeen ja ne hyväksytään osaksi itseä niin hyvässä kuin pahassakin. Näytteleekö anteeksianto tässä elokuvassa pääosan, vai onko se varattu omalle suuruuskuvitelmalle, joka on naamioitunut pyytteettömyyden lämpimään ja rakastavaan itsepetokseen. "En minä ole tehnyt mitään väärää... Enhän? Tekeehän muutkin niin?"
Et sinä ole ainoa.

Älä huoli. Sulje silmäsi.
Rauhoitu.

Älä ajattele sitä.

Älä...

Minulla ja eräillä ystävilläni on ollut mielenkiintoisia keskusteluja siitä, että onko "maailman pelastus" taiteen tehtävä? Itse olen väittänyt tyylilleni itsevarman naivisti, että totta vitussa se on taiteen tehtävä. Taide ilman tarkoitusta ja sanomaa on kuin polkupyörä ilman pyöriä: käyttökelvoton. Paremmassa huomisessa on tarkoitusta toiminnalle kuin toiminnalle! Eikö olekkin? Kierrätys, hyväntekeväisyys jne.

Useimmat ystävistäni ovat olleet vahvasti sitä mieltä, että tuollainen "jeesustelu" yksinkertaisesti vain vituttaa heitä. Ystäväni ovat olleet sitä mieltä, että ihmisen subjektiivinen kokemus maailmasta ja sen luoma tunne (esim. viha,rakkaus jne.) taiteessa välittää toiselle subjektille jotain, johon voi samaistua. Tämä henkilökohtainen tilitys on merkityksellisempi ja koskettaa heitä enemmän kuin se "muka objektiivinen" oletus oikeasta ja väärästä tässä jokseenkin sekavassa maailmassa.

Itse olen tietenkin kätketyssä itsevarmuudessani ja pyytteettömyydessäni kohauttanut olkiani ja todennut hiljaa mielessäni, että he eivät näe omaa napaansa pidemmälle. Tämä maailma ei tarvitse enää yhtään itsekeskeistä wannabe roktähteä, joka pakonomaisesti omassa kurjuudessaan rypemällä pönkittää liikoja vaativaa ihanneminäänsä.

Se mitä tämä maailma tarvitsee on rauhaa, rakkautta ja ymmärrystä. Subjektiivisella kokemuksella ei ole sijaa taiteessa. Se vain raiskaa oman narsisminsa runtelemana sen, mikä on aitoa ja pyytteentöntä. Olin varma, että olin löytänyt taas syyn kirjoittaa...

Olin valmis uhraamaan oman subjektiivisen kokemukseni ja antamaan itsestäni ainostaan sen, minkä koin oikeaksi tai vääräksi.

Olin hyvä ihminen!

Noin...

Nyt minä sen sanoin. Sitä minä luulin olevani. Jokseenkin pyhä.

...Ja silti niin vaatimaton, mutta

vain ulkoisesti...

Sisälläni kasvoi ja kasvaa hirviö, joka olisi oman pyytteettömyytensä edessä valmis eristämään omat tunteensa niin täydellisesti, että olisin varmaan kykenevä siihen mihin sosiopaatitkin ovat. Enhän minä ole tehnyt mitään väärää..
enhän. enhän?

"et sinä ole.
Rauhoitu. älä pelkää. kaikki on hyvin..."

"Älä katso." Älä..

Shhhh....

Tapahtui jotain, joka sai minut kyseenalaistamaan itseni ja kokemukseni itsestäni.

Olin tahrannut ihanteen itsestäni.

Vaalea, turvallinen ja lämmin itsepetokseni on nyt pilalla. En voi enää huijata itseäni. Suuruuskuvitelmani on nyt tältä osin mennyttä. Kuka vittu minä oiken kuvittelen olevani? Mikä minä olen sanomaan kuinka ihmisten tulisi olla? En kukaan... Minä en ole mitään. Ei minulla ole valtaa edes itseeni. Kuinka minä saatoinkaan... Ei. Saatana. enhän minä ole tehnyt mitään väärää.? Enhän? enhän. Ei...Vittuu. Ei saatanaaaa Eeeeeaaaarrgghhhh......
Syyllisyys on oleva ja minä en edes tiedä kuka vittu minä oikestaan edes olen.
Apua. Kukaan? ...ja lapsi huutaa: "Hyväksykää minut sellaisena kuin minä olen".

Olenko minä hirviö ja uskonko minä edes tähänkään?

Täytyykö minun hyväksyä itseni, ja se hirviö poistuu vai... joudunko minä elämään sen kanssa lopun elämääni? Itseni kanssa.!?

ei helvetti.

Toistaiseksi en voi sanoa muuta kuin...

anteeksi.

Ystäväni, olen ollut niin väärässä.
anteeksi.
-p