ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

KEIKKAPÄIVÄKIRJA: Reissulauluja etelän suunnalta...

Hätäinen oli reissumme Ääni ja Vimma -skaban alkukarsintaan. Aivan viime hetkellä korviini kantautui huonosti levinnyt tieto, että emme saisi käyttöömme niin pakettiautoa kuin toista henkilöautoakaan. Näin ollen ahtauduimme yhtenä viisipäisenä kuolamasiinana äitini kaksioviseen BMW:hen ja tilasimme basistin postimyynnistä. Soittimien viedessä kuudennen ja seitsemännenkin ihmisen paikat autosta, oli tunnelma eittämättä tiivis. Onneksi rokkari on kuitenkin tehty kestämään. Jos kaverit jaksaa jännittää habaa 45 minuuttia lavalla, niin kyllä nyt perskannikkaakin vaivaiset 5 tuntia! Pissitaukoja ei pidetty ennenkuin kaikilla oli hätä ja autossa ei saanut polttaa, perkele!

Saavuimme Helsingin laitamille tuntia ennen keikkaa ja huomasimme, että kenelläkään ei ollut mitään käsitystä missä Herttoniemi sijaitsi. Intuitio johdatti meidät kuitenkin nopeasti oikeille laduille. Kun vastaan tuli kyltti "Herttoniemi <- Itään ja Länteen ->", pidimme pikaäänestyksen, jonka tuloksen vastaisesti päädyimme itään. Korjatessamme virhettä päätimme kysyä varmuuden vuoksi paikalliselta keikkapaikan mahdollista sijaintia. "Tässähän tämä", kuului vastaus ja tajusimme intuition jälleen johdattaneen meidät juuri oikeaan paikkaan.

"Oranssi" oli paikan nimi ja lutuisine miniatyyrivessoineen se muistutti Alice Cooperin nukkekotia. Tunti meni kuin siivillä päänraapimisen ja oheissäädön parissa. Ennenkuin huomasimmekaan, oli stageaika jo pykälässä. Roudauksen lomassa ehdimme vielä ihmetellä postiauton (todellakin) tuomaa basistiamme, joka muistutti kummasti edellisellä keikalla heilunutta kaveria. Kapusimme kaposille lauteille mielettömine arsenaaleinemme ja soitimme melkoisella äänellä ja vimmalla. Se oli kai tarkoitus. Sitten yllättävän lyhyt kymmenen minuutin soittoaika loppui. Oli hölmö olo. Viiden tunnin pidättäytyminen ja... noh... ...kliimaksi.

Seuraavaksi palaute: "Tota, krhm... Mitähän tästä nyt sanois? Oliks sulla jotain?"

Sen jälkeen kylmän kalsea ja sateinen ryyppy-, patikointi- ja spekulointi-ilta kalliossa. Masennus oli melkoinen. Loppujen lopuksi palaute oli ollut sellaista, mitä odotimmekin, mutta siitä ei tässä vaiheessa osannut vetää mitään johtopäätöksiä. Jatkoonhan sitä mentiin, se lienee tässä vaiheessa selvää, mutta keikan jälkeinen itsetutkiskelu vetää yleensä hiljaiseksi kun on kisoista kyse. Muutenkin taivaltamme varjosti ristikkäinen muuttoliikenne sekä tuttavapiirin tragedia, jota ei tarvitse tässä uutisoida.

Paluumatka sujui kaikesta huolimatta letkeästi. Löysimme Alkoa etsiskellessämme pääkonttorin. Jälleen kiistämätön todistus rokkarin intuition olemassaolosta...

Nähdään semeissä!

-Miguel