ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

KIRJOITUKSIA: Studiopäiväkirja osa III: Joensuu sessiot 2/2

Heinäkuu olikin mennyt sitten lähinnä haahuillessa kesäisessä Kuopiossa. Olimme pitäneet taukoa treenauksen kanssa. Mielestäni ansaittua taukoa.

Pohjat oli saatu taltioiduksi ja olimme tehneet uusia kappaleita, jotka olivat selkeästi kehitys askelia. Tankki oli toisin sanoen tyhjä ja silloin on parasta keskittää toiminta johonkin muuhun.

Treenittömälle kaudelle oli perusteena myös se, että Ollin luotsaamalla Svatilla sekä Matin Hampaat Suussa orkestereilla oli paljon treenejä ja toisella jopa miehistön vaihdoksia tulevia KuopioRockin keikkoja varten. Tämän lisäksi rumpali Petterillä oli kiireitä Beautiful Sailorsien kanssa, joilla oli keikka jossain Varkaudessa. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän kiireisiä.

Itse olin humalassa. Ja hauskaa oli. Kait.

No mutta... Asiaan. Olimme sopineet, että laulut tulevaan Death Rockstar Society äänitteeseen nauhoitetaan heinäkuun lopussa.

Itse odotin mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Kappaleissa oli suht. paljon huutoa ja sen taltioiminen on aina hauskaa. Ei tarvitse osata laulaa. Sen kun vaan kiljuu.
Toisaalta...

On myös todella tärkeää, että kappaleet lauletaan hyvin ja varsinkin nuottiin. Osassa laulu on jopa ehdottomasti kappaleen idea ja tarkoitus. Eli haastettakin tämä sessio tulisi pitämään sisällään. Osa kappaleista on todellakin täysin laulun onnistumisen varassa.
Hyvä näin.

No niin! Se siitä ja ei kun matkaan...

25.7.
Suhteellisen piinaavan "millä Joensuuhun" säädön jälkeen saamme järjestettyä auton toiselle reisullemme.
Lasselta lainaan saatu "Hampaatsuussamobiili" suuntaa Matin ja Petterin nielleenä kohti basistimme asuntoa, josta on tarkoituksena hakea video- ja valokuvakamera. On todellakin aamu.
Emme saa tuohon kaljuun ihmis hirviöön ja epä-olentoon yhteyttä puhelimitse. Kukaan ei myöskään reagoi summeriin, ikkunan koputteluun tai oveen hakkaamiseen. Saamme kuitenkin lopulta puhelimeen basistimme tyttöystävän, joka onkin jo "aamupalalla" ale-pubissa ystävärettärensä kanssa. Ilmenee, että bassotaiteilija on kait jäänyt tai lähtenyt asunnolleen ja ehkä se on sammunut tai sitten ei.
Tyttöystävällä ei tietenkään ole kotinsa avaimia joten kamerat taitavat nyt jäädä saamatta... Aikaa ei olisi oikein tuhlattavaksi. Pitäisi olla jo matkalla kohti Joensuuta. Vituttaa. Basisti kirotaan helvettiin.
Tapaamme sattumalta rumpalimme Petterin joka on lähdössä töihin ja asuu basistimme kanssa samassa kerrostalossa. Hän tulee kummastelemaan pauketta, joka aiheutuu hakatessamme tuon sammuneen epä-olion ovea.

Ilmenee, että rumpalimme työpaikalla on valokuvakamera. Päätämme sen nyt riittävän ja jätämme juoppo basistimme sekä videokameran omaan arvoonsa. Käymme kameran ja suuntaamme kohti Inkilänmäkeä, josta kyytiimme on tarkoitus nousta oman elämässä sosiologi Teemu.

Teemun astuessa autoon toteamme, että matka voi vihdoin alkaa!

Olemme jäljessä aikataulusta noin puolitoista tuntia. Sen ei anneta häiritä. On hyvä fiilis ja on nousemassa kaunis päivä. Kaarramme Toivalan esson pihaan tankkaamaan, kun Teemu ilmoittaa unohtaneensa visa-electron kortinsa Inkilänmäelle. Se on kuullemma välttämättömyys, koska hänellä ei ole käteistä mukanaan edes penninhyrrää. Ja eikun takaisin Kuopioon. Voi helevitin helevetti.

Vihdoin noin kahden ja puolen tunnin säädön jälkeen olemme matkalla kohti Joensuuta.

Basistimme tyttöystävä soittelee meille edelleen, että olemmeko saanneet hänen miehensä hereille. Hän ei suostu uskomaan, että me emme enää ole tilanteessa mukana. Ilmeisesti hän unohtaa joka kerran kun Matti sanoo hänelle puhelimitse, että me olemme jo matkalla ja emme voi enää auttaa. Hän vain toteaa yllättyneenä, että "aha aijaa, no sitten" ja soittaa viiden minuutin päästä uudellee, että onko se jo saatu hereillä. Ei vittu mitä känni urpoilua. Heh.
Kaarramme teollisuusalueella sijaitsevan studion pihaan jossa Juuso a.k.a Ouzo meitä jo odotteleekin. Aloitamme sessiot kuuntelemalla noin kuukausi sitten nauhoitetut pohjat läpi. Todetaan, että sehän toimii. sehän todellakin TOIMII! Kyllä.

Sitten suunnataakin Alkoon hakemaan virvoitus juomia. Matti on puhut matkalla sellaiseta ihmejuomasta kuin Jorma. Siinä on kuulemma paras hinta laatu suhde jos maulla ei ole väliä. Ja arvatkaapa onko sillä?
Käydään myös korillinen olutta sekä kassillinen Duke's hampurilaisia. Juuso on luonnehtinut näitä herkkuja viime sessiossa ytimekkäästi sanoin: "Nämä on kuin pullaa jossa ei ole sokeria ja jonka väliin on isketty ruston palanen". Mies on oikeassa! Ja maulla ei ole edelleenkään väliä.

Olemme oikeasti koko porukka aika vitun perse auki. Aikuiset miehet ovat studiossa tekemässä "taidettaan" tyttöystavien ja äitiensä rahoilla ja armoilla. Aika rock. Huh huh.

Ostosreissun jälkeen aloitamme rakentamaan laulu tilaa studion pimeimpään nurkkaan. Ilmassa on tieto siitä, että hommat saattavat kusta varsin mallikkaastikkin. Toisin sanoen jos nyt vain sattuu olemaan "huonopäivä" niin tilanne laukeaa käsiin.Urakka on melkoinen.

Laulut viiteen kappaleeseen pitäisi saada taltioiduksi paremin kuin koskaan ennen ja aikaa on ruhtinaaliset kaksi päivää. Tämä taitaa olla kunnian himoisin yritys mitä minä olen laulajan urani aikana koettanut. Se vähän mietityttää.

...Ja ottaahan se taas aikansa, ennen kuin päästään taas sille "tasolle", että homma ei kuullosta pelleilyltä. Laulaminen on perseestä koska siinä ollaan pimeässä kopissa, luurit päässä ja epävarmana omista kyvyistään. Samaan aikaan tarkkaamosta annetaan epätoivoisen oloisella äänellä epämääräisiä neuvoja, joita on vaikea tulkita ja jotka ovat elintärkeitä onnistumisen kannalta.

Todellakin helvetillinen kupla.

Juuri tämän takia Teemu on mukanamme. Olemme tehneet yhdessä lauluja jo useammankin kerran, joten olemme alkaneet ymmärtää toisiamme. Ja jos joskus joku laulu saattaa ehkä vähän vahingossa kuullostaa paskalle (noin 50%) niin Teemu yleensä osaa sanoa missä vika on. Tietenkin joskus paska on tullut jäädäkseen...

Lauluja vedetään pitkälle yöhön ja lopetetaan vasta sitten kun väsymys ja humala alkavat kuulua pro-toolisille taltioituvista madoista. Äkkiä loput viinat elimistöön ja rukoilemaan uneen tuupertumista. On todella kummallinen olotila... Pään sisällä on tuhat Petteriä laulamassa epävireisesti. Eiii. Unta. Nyt. Heti-.
?!Onko minulla hektinen olo. On on . Tai ehkä väsynyt. ehkä unta untauniuni. ... . Unta. Nuku...g.g

26.7.
Juuso herättää aamulla. Se hullu on pyöräillyt yöllä kahdeksan kilometrin matkan kotiinsa ja nyt se on jo tuossa repimässä meitä ylös. Hullu mies...

Lisäksi hän ilmoittaa mitanneensa kotonaan itseltään kuumeen ja olo on kuulemma sen mukainen. Tämä tarkoittaa sitä, että juuso on poissa pelistä.

Uni pois kurkusta ja takaisin koppiin ja laulamaan. Välilä pidetään taukoa ja syödään Duke's hampurilaisia. On vähän krapulainen ja väsynyt olo. Se ei saa haitata. Jossain vaiheessa yhtä puhdasta laulua otetaan 103 ottoa. Voitko kuvitella. Et varmaankaan. Kupla käy pienemmäksi ja pienemmäksi. Onneksi välillä Mattikin joutuu yrittämään oikein kunnolla. Tulee sellainen olo, että ei se ole ainoastaan minulle vaikeaa.

Illan hämärtyessä tajuan, että kahden päivän laulamisen johdosta on tultu sille "tasolle" missä ei eilen oltu lähimainkaan. Tämän karun faktan johdattelemana päätetään laulaa joitain eilen taltioituja puhtaita lauluja uusiksi. Jälki on parempaa. Ainakin luullakseni. Ei ole enää minkään asteista perspektiiviä omaan tekemiseen. Täytyy vain luottaa Tarkkaamon väkeen joka on mitä luultavammin aivan yhtä hakoteillä kuin minäkin.

Kun vihdoin koemme olevamme valmiit pidämme tauon, jonka jälkeen kuuntelemme kahden päivän uurastuksen läpi. Ei ole edeleenkään minkäänlaista kuvaa siitä, että onko se hyvä. Tuijotamme lasittunein silmin seiniä. Toteamme olevamme kuuroja.

No ainakin Matin laulamat "Kurt-vokaalit" toimivat, death-metal tyyliset örinät ovat myös hauskat ja huudot nyt ovat... öh huutoa, jotkut stemmat olivat myös mieltä nostattavan kuuloiset ja oikeastaan aika hyvät. Kait tästä voittajina selvittiin.

Puramme laulutilan ja pakkaamme kamamme autoon. Alkaa aina yhtä kiinnostava kotimatka. Teemu ja Juuso pelleilevät takapenkillä. Matti ja minä tuijotamme tien värikirjoa. On hypnoottinen olo.
Tiet värjääntyvät katuvaloista sateen jälkeen uskomattomiksi. Olo on kuin unessa.

aja.
.
Tieto siitä, että täytyy treenata paniikin omaisesti parin päivän päästä olevaa keikkaa varten tuntuu ahdistavalta. Kiinnostaa ihan vitusti. Kappaleet tulvivat korvista ulos jo nyt.
Yliannostus itseään, DRS:sää ja rokkia.

.
.Petteri.

P.S.
Keikka oli paras ikinä.


KUVIA: