ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

KIRJOITUKSIA: Miguelin koskettava tarina.

Way of the Drummer á la Miguel 2005:

Tämän tekstin tarkoitus on pohdiskella Punk/Rock/Pop/Thrash/Heavy/Laulu/Soitinyhtyeessä soittavan perkussionistin musiikillista kehitystä ja asemaa. Toisin kuin olettaa voisi, perkussionistin rooli bändissämme ei ole vain ilmestyä paikalle ja tehdä mitä käsketään omasta kunnosta riippumatta. Yleensähän perkussionisti on joku shamanismia harrastava easyrider, joka käy sillointällöin sienipäissään luomassa ambienssia bändin erikseen valitsemiin kohtiin. Toki voisin olla jatkuvasti pihalla kuin lumiukko ja vain hakata kaikkea, mikä värähtelee lyötäessä, mutta minusta on paljon mielekkäämpää olla tilanteen tasalla ja vaikuttaa omalla panoksellani biisien rytmeihin ja rakenteisiin. Ratkaisuun vaikuttavat olennaisesti musiikkimme luonne ja se, että pojat ovat kastittaneet minut pysyväksi osaksi bändimme koneistoa.

 

Kun ilmaannuin ensimmäisiin harkkoihin vanhalle treeniksellemme, olin yhtenä kysymysmerkkinä siitä, mitä tuleman piti. Poppoon olemus oli mitä karmaisevin ja maan alla sijaitseva harjoituspyhättö muistutti teurastamoa. Lisäksi Petterin antama kuvaus bändin suuntauksesta antoi aihetta epäillä mielekkyyttään. Luulin sekaantuneeni johonkin, mistä jäisi joko henkiset tai fyysiset arvet loppuiäksi, mutta olin lievässä kevätmasennuksessa osittain edellisen bändin hajoamisesta johtuen, joten ajattelin, että antaa mennä vaan. Yllättäen juttu ja soitto lähtivät kuitenkin luistamaan, ennen kuin huomasinkaan, olin jo täysillä mukana. Kavereiden päissä liikkui selvästi muutakin, kuin vittu ja saatana. Ei ne mitään aivopestyjä ylikasvuisia kakaroita ollutkaan.

 

Alun perin olin tulossa DRS:ään vain parin keikan lainarummuttajaksi, sillä ajattelin, että vähempiarvoisella rumpaliasemalla ei olisi minulle mitään tarjottavaa. Ennen pitkää huomasin kuitenkin, että ns. toisesta persoonasta soittaminen toisen rumpalin kanssa kehitti soittoa yllättävän paljonkin. Kun soittaa bändin kanssa ilman, että joutuu jatkuvasti keskittymään suoritukseen, saa pitää todella paljon hauskaa rytmillisen ideoinnin parissa  hahmottaen kokonaisuudet samalla selkeämmin. Ikään kuin bonuksena myös muu bändi reagoi rytmisiin innovaatioihin ja biisit saavat aivan uutta puhtia.

 

Nyt kun olen oikeuttanut olemassaoloni itselleni, voin vain todeta, etten enää välitä asemastani bändin "nokkimisjärjestyksessä". DRS:ssä egot ovat aina olleet sivuseikka ja bändi toimii nykyisellään saumattomana yksikkönä, jonka treenit ovat silkkaa jouhevuutta. Voin vain uneksia bändistä, joka alistuisi omalleni tai kenen hyvänsä diktatuurille pitäen samalla itsensä yhtä kokonaisena, kuin tämä "R n' B" pumppumme.

 

-Batterista